Yksityisradat

-

Yksityisradat

Suomessa on noin 130 yksityisrataverkon haltijaa, joiden rataverkoille kuljetetaan tai on kuljetettu tuotantolaitosten tuottamaa tavaraa maailmalle Väyläviraston hallinnoimaa rataverkostoa hyödyntäen. Yksityiset raiteet ovat usein tuotantolaitoksen omassa omistuksessa tai omistaja voi myös olla joku muu rahoitustaho, jolloin vastuu niiden kunnosta ja käyttöturvallisuudesta on rataverkon haltijalla.

Yksityisraiteiden elinkaaren ajalle mahtuu lukuisia toimintoja, joiden parissa tarvitaan asiantuntijan näkemystä ja osaamista. Esimerkiksi yksityisraiteiden rakentaminen tai rakennuttaminen, raiteiden päällysrakenteiden huoltotoimet pitäen sisällään kiskot, pölkyt ja vaihteet. Myös turvalaitteiden ja liikennöintiä ja sen kulkua ohjaavien opasteiden kunnossapito ovat asiantuntijuutta vaativaa työtä. Lisäksi rataverkon hallinnointi on viranomaisen (Liikenne- ja viestintävirasto) säätelemää, joten rataverkon haltijoilla tulee olla turvallisuudenhallintajärjestelmä ja siihen kuuluvat dokumentit.

Tarjoamme asiantuntemustamme

Weladolaiset yksityisraiteisiin erikoistuneet osaajat auttavat asiakkaitaan:

  • viranomaisvaatimusten täyttävien dokumenttien laadinnassa,
  • raiteiden ja vaihteiden kävely- ja mittaustarkastuksissa,
  • sisäisissä rataverkon haltijuuteen liittyvissä tarkastuksissa,
  • raiteiden suunnitteluttamisessa ja rakennuttamisessa,
  • VAK-turvallisuusneuvontajapalveluissa,
  • raiteiden rakentamiseen liittyvissä käyttöönottolupa-asioissa.

Järjestämme myös rataverkon haltijuuteen liittyvien säädösten koulutusta tilauksesta sekä autamme Väyläviraston tai muun viereisen rataverkonhaltijan välisten rataverkonhaltijoiden sopimusten laadinnassa. Lisäksi tarjoamme rataisännöintipalveluja.

Miksi kannattaa antaa yksityisraiteista huolehtiminen asiantuntijalle?

Meiltä löytyy osaamista ja asiantuntijuutta kaikkien rataverkon haltijuuteen liittyvien osa-alueiden osalta. Lisäksi meillä on laaja kontaktiverkosto, jonka kautta voimme saada kattavia palvelukokonaisuuksia tarjottua rataverkonhaltijoille.

Ota yhteyttä

Jyrki Kataja, liiketoimintajohtaja, ratarakennuttaminen