-

Erilaisia tapoja olla osa Weladoa

Kouri Hanna
Kouri Hanna
HR-päällikkö

Työelämä on kovassa murroksessa, ja ihmiset miettivät entistä enemmän erilaisia tapoja työskennellä, ja sovittaa työelämää ja muuta elämää yhteen. Joustavuutta arvostetaan koko ajan enemmän, ja työn odotetaan tukevan erilaisia elämäntyylejä. Työn lisäksi myös vapaa-aika, perhe ja muut ihmissuhteet ovat tärkeitä, ja erilaisia elämänsisältöjä on enemmän kuin ennen.

Työnantajana meidän on sopeuduttava työmarkkinoiden jatkuvaan muutokseen. Myös elämän ylikuumentumisen riski on syytä tunnistaa, ja niin yksilöiden kuin työnantajien on mietittävä keinoja sen ehkäisemiseksi. Yhtenä ratkaisuvaihtoehtona haluamme mahdollistaa weladolaisille joustavan tavan työskennellä ja mukauttaa työelämää esimerkiksi oman elämäntilanteen mukaan.

Eri yksilöillä voi olla hyvinkin erilaiset toiveet ja tarpeet työlle

Työelämässä jokainen on yksilö, joten eri muuttujia ja ominaisuuksia on hurjasti: eri sukupolvia, kansallisuuksia, taustoja, neuro-ominaisuuksia jne., mikä tarkoittaa erilaisia tarpeita ja toiveita työlle. Meilläkin esimerkiksi ikähaarukka on laaja, ja kollegoita on parikymppisistä yli seitsemänkymppisiin ja kaikkea siltä väliltä.

Tämä monimuotoisuus on otettava huomioon, kun mietitään millaista työtä, ja miten tehtynä osaajille tarjoamme. Tokikaan kaikkea ei tarvitse yksilöllistää tai olla mitenkään erikoista, mutta omat tekijänsä on hyvä tuntea, ja tarjota myös erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja erilaisten tarpeiden täyttämiseksi ja elämän tasapainottamiseksi. Joku haluaa esimerkiksi osa-aikatyötä pienten lasten kanssa, toinen freelancer-työtä opiskelun ohella tai kolmas projektiluontoista tuntityötä uransa loppuvaiheessa.

Tulevat sukupolvet eivät myöskään näe vakituista, yhdelle työnantajalle tehtyä pitkää työuraa välttämättä tavoittelemisen arvoisena. He haluavat tehdä monipuolisia, omaa osaamistaan kartuttavia, itselle merkityksellisiä töitä erilaisille työnantajille.

”Työ on tärkeä osa elämää, mutta ei elämän pääasia tai keskeisin asia. Työllä mahdollistetaan vapaa-aika ja sen harrastukset", weladolainen z-sukupolven edustaja

Kysyimme viime vuoden loppupuolella weladolaisilta Z-sukupolven edustajilta mitä he odottavat työltä ja työpaikalta. Isoimmiksi tekijöiksi sieltä nousivat:

  • elämäntyyliin sopiva työ, eli työ joustaa (välillä pystyy tekemään enemmän, välillä vähemmän) ja työtä pystyy tekemään ajasta ja paikasta riippumattomasti
  • omat vaikutusmahdollisuudet palkkaan ja etuihin
  • työ, jolla on merkitystä.

Moninaiset työsuhteet tulevat yleistymään

Työntekijöidemme ajatukset vahvistavat tämän hetken ennustetta siitä, että tulevaisuudessa tällä hetkellä vielä hieman epätyypillisistäkin työsuhteista tulee tyypillisiä, ja työtä tullaan tarjoamaan monipuolisilla tavoilla ja ihmiset ottavat sitä useammalta eri taholta vastaan.

Lyhytaikaiset sopimukset, freelancer-työt ja keikkatyö yleistyvät. Työntekijät työskentelevät samanaikaisesti useille eri työnantajille tai yhdistävät palkkatyön ja yrittäjyyden luoden monipuolisen työsuhteiden portfolion. Työnantajien tulee olla joustavia ja valmiita tarjoamaan erilaisia mahdollisuuksia olla osa työyhteisöä ja tehdä työtä sekä osata johtaa menestyksekkäästi eri tavalla kasattua osaamista, jotta he varmistavat, että heillä on itselleen paras joukko tekijöitä.

Mitä me tarjoamme osaajille?

Eri vaihtoehtoja olla osa Weladoa

Me haluamme olla halutuin alusta merkitykselliselle asiantuntijuudelle. Ollaksemme tätä, meidän täytyy pystyä mukautumaan yksilöllisiin tarpeisiin. Työnantajana toimiminen, eli perinteisessä palkkasuhteessa oleminen, on vain yksi osa tätä, ja sen lisäksi haluamme luoda muitakin kumppanuussuhteita.

Tällä hetkellä olemme miettineet perinteisempien kuukausi- ja tuntipalkan rinnalle provisiopalkkamallia, joka sopii tekijöille, jotka haluavat pystyä vaikuttamaan omiin tuloihinsa, uskaltavat ottaa riskiä tulojen vaihteluun liittyen ja haluavat keskittyä täysin asiakastyöhön. Tällöin tulot linkittyvät siihen kuinka paljon laskutettavaa työtä tekee, mutta on myös mahdollisuus tienata enemmän mitä tienaisi perinteisellä kuukausipalkalla ollessaan.

Palkkasuhteiden rinnalle kehitämme myös kumppanuusmallejamme. Perinteisen alikonsulttimallin lisäksi viime vuonna startin sai Woimakumppanimalli, jossa yhdistyy yrittäjän vapaus työyhteisön etuihin. Woimakumppanit voivat valita mitä työntekijöiden etuja mahdollisesti haluaisivat, esimerkiksi IT-välineet, työpisteen toimistolta tai tukipalveluiden tuen, ja niiden perusteella laskemme yhdessä kannattavan laskutusmallin.

Weladon Woimakumppani voi tehdä myös oman työterveyssopimuksen työterveyskumppanimme kanssa, saaden listahinnoista alennusta Welado-verkostoon kuulumalla. Heillä on myös laajempi pääsy järjestelmiimme, ja kaikkien weladolaisten asiantuntija-apu käytettävissä, joten esim. yksinyrittäjänä ei jää paitsi ison työyhteisön sosiaalisista hyödyistä.

Mikä on sinulle sopiva työntekemisen muoto?

Alustamme ja erilaiset tavat olla osa meitä kehittyvät koko ajan, ja niitä pilotoidaan yhdessä halukkaiden kanssa. Jos sinulla on mielessäsi jokin (epätavallisempikin) tapa yhdistää merkityksellinen asiantuntijuus omaan elämäntapaasi tai vaikka täysin uusi konsepti-idea, älä epäröi jutella siitä kanssamme. Mietimme rohkean ennakkoluulottomasti idean käytännön toteutusta, ja yritämme luoda siitä win-win-win-ratkaisun, sinulle, meille ja asiakkaillemme.