Vt4 parantaminen lisää liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta Kempele-Kello välillä
Liikenteen sujuvoittaminen ja elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuuden lisääminen Vt4 hankkeella
Tavoitteena on parantaa valtatien 4 liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta välillä Kempele – Kello sekä vähentää Oulun kohdan ruuhkia.Yksi suuri tavoiten on myös parantaa elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta.
Weladon työnä on avustaa rakennuttamisessa ja valvonnassa kolmessa eri urakkakokonaisuudessa:
Uuden eritasoliittymän rakentaminen, Vt4 Zatelliitin eritasoliittymä Kempeleen kohdalla
Vt4:n parantaminen Oulun kohdalla (välillä Kaakkuri-Pateniemi) -urakkaan kuuluu merkittävin muutos, kun valtateiden 22 ja 20 välille rakennetaan moottoritielle kolmannet kaistat molemmille ajoradoille. Telematiikan rakennuttaminen valtatielle 4 Oulun kohdalle ja valtatielle 20 Kiimingin suuntaan.Kustannusarvio on n. 71 M€
Hankkeessa rakennetaan mm. yksi uusi eritasoliittymä, parannetaan 7 olemassa olevaa eritasoliittymää sekä rakennetaan uusia siltoja
Tilaajana toimii Väylävirasto ja projektipäällikkönä Jukka Päkkilä. Lisäksi hankkeella toimii Väyläviraston projekti-insinöörinä Terhi Honkarinta.
Hankkeessa rakennetaan yksi uusi eritasoliittymä (Zatelliitin etl, urakka 1), parannetaan 7 olemassa olevaa eritasoliittymää (Kaakkuri, Lintula, Oulu, Kontinkangas, Laanila, Linnanmaa, Pateniemi) sekä rakennetaan uusia siltoja, alikulkukäytäviä, meluesteitä ja parannetaan valaistusta (urakka 2). Lisäksi rakennetaan kokonaan uusi telematiikan kokonaisuus Vt4:lle Oulun kohdalle ja hieman Vt20:lle Kuusamon suuntaan (urakka 3). Urakkaan 2 kuuluu Suunnittele-Toteuta osakokonaisuuksia, johon kuuluu siltoja, paalulaattoja ja meluesteitä. Muut osat tästä urakasta ja urakat 1 ja 3 ovat kokonaisurakoita.
Hanke käynnistyi toukokuussa 2017 ja hanke valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä, paitsi telematiikan osalta rakentaminen jatkuu vielä ainakin vuoteen 2020.
Liikenne sujuu tierakennushankkeen lomassa turvallisesti
Hanke sisältää rakentamisen näkökulmasta ja liikenteen toimivuuden kannalta vaativan osan valtateiden 22 ja 20 välisessä osuudessa, kun moottoritielle rakennetaan tälle välille kolmannet kaistat molemmille ajoradoille ja ko. välissä on lisäksi Oulujoki. Vanhalta sillalta poistuu kaistajärjestelyjen vuoksi kevyen liikenteen kulkumahdollisuus ja kevyelle liikenteelle rakennetaan uusi silta Oulujoen yli.
Weladon toimii rakennuttajakonsulttina, hanke kuuluu ympäristötyökalujen pilotointikohteisiin
Tehtäviin sisältyy mm. hankintaa, rakennuttamista ja valvontaa sekä toimia hankkeen turvallisuuskoordinaattorina. Weladon ammattitaitoinen projektiorganisaatio huolehtii, että hankkeelle asetetut tavoitteet saavutetaan tarkalla aikataulu- ja kustannusseurannalla, osaavalla, osallistuvalla, asiantuntevalla ja nykyaikaisia rakentamisen laadunvalvonnantyökaluja hyödyntävällä työmaavalvonnalla hankkeen kaikissa vaiheissa, turvallisuutta unohtamatta. Hanke kuuluu Weladon 2018 ympäristötyökalujen pilotointikohteisiin.
Zatelliitin eritasoliittymän urakan rakentaminen on käynnistynyt ja toinen urakka käynnistyy valmistelutöillä heti juhannuksen jälkeen. Telematiikan osalta kilpailuttaminen on edessä loppukesästä ja urakan rakentaminen käynnistyy loppuvuodesta 2017 tai keväällä 2018. Paljon on vielä tehtävää ja haasteita tulee löytymään. Seuraa yhteistä matkaamme ja pääset arvioimaan, kuinka olemme tehtävässämme onnistuneet.
Lisätietoja hankkeesta löytyy Väyläviraston sivulta tai Joonas Haveriselta!