Weladon vastuullisuusraportti 2023
Weladon vastuullisuusraportti 2023
Weladon ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu. Weladon arvoihin on vahvasti sisäänkirjoitettu vastuullisuus ja nyt vastuullisuusraportin avulla avaamme tarkemmin, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Weladolla vastuullisuutta katsotaan kokonaisuutena, jossa eri vastuullisuuden osa-alueet ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Vastuullisuusraportti huomioi ympäristön, sosiaalisen ja taloudellisen vastuullisuuden.
Vuosi 2023 oli merkittävä vastuullisuuden saralla. Kehitimme vastuullista rakennettua ympäristöä hankkeillamme, investoimme vihreään siirtymään ja vastuullisuuspalveluihin, jatkoimme inhimillisemmän työelämän ja merkittävien työpolkujen kehittämistä, sekä kehitimme palkka-avoimuutta. Lisäksi saimme mukaan matkallemme MB Rahastot, jotka jakavat kanssamme saman arvomaailman ja uskovat vastuullisuuden olevan avain menestykseen tulevaisuudessa.
”Vastuullisuus oli vuoden 2023 kantava teemamme ja teimme vastuullisuustyössä merkittävän loikan. Olen ylpeä jokaisesta teosta ja tavoitteesta, josta vastuullisuusraportissa kerromme”, kertoo Marleena Härkönen, Head Coach, M&A, sustainability and legal.
Vuoden vastuullisuuden kohokohtiin kuuluivat:
Kuva näkyy koko ruudulla klikkaamalla sitä.
Weladon vastuullisuustyö osana koko alaa ja työyhteisöä
Weladon vastuullisuustyön pohjaksi on valittu kaksi vastuullisuuskärkeä ja henkilöstön kanssa on kehitetty yhdessä visio niiden mukaisesta tulevaisuudestamme. Vastuullisuustyö keskittyy sekä Weladon sisäisen toiminnan kehittämiseen, että koko alan muutokseen kohti vastuullisempaa suuntaa. Vastuullisuuskärkemme ovat:
Me haluamme Weladolla olla edelläkävijöitä paremman ja hyvinvoivemman työelämän saralla. Tuemme erilaisia tapoja tehdä työtä ja huomioimme yksilölliset tarpeet niin työn tekemisessä kuin urapoluilla. Tarjoamme työntekijöillemme palveluita hyvinvoinnin edistämiseksi, sekä jaamme johtajuutta ja vastuuta. Jaetulla ja vahvasti arvopohjaisella johtajuudella luomme turvallisen ja hyvinvoivan työyhteisön, edistäen organisaatiomme pitkäjänteistä menestystä.
Rakennusala tunnetaan vanhanaikaisena. On luottamuspulaa, sekä puutteita innovaatioissa, monimuotoisuudessa ja yhteistyössä. Alalla on tiukat sopimukset ja juurtuneet toimintatavat, joita on vaikea murtaa. Tämän haluamme muuttaa luottamuksen, yhteistyön, avoimen viestinnän, yhteisinnovaatioiden, oikeudenmukaisen ihmiskuvan ja inklusiivisuuden avulla.
Kävimme läpi YK:n tavoitteet suhteessa Weladon tekemiseen, ja jaoimme näkökulmat kahteen kategoriaan: Weladon vastuullisuus työyhteisönä, organisaationa ja alustana, sekä Welado rakennetun ympäristön asiantuntijana ja rakennusalan ekosysteemin toimijana.
Voimme toiminnallamme vaikuttaa kaikkiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin joko työnantajana tai rakennusalan toimijana. Jokaisen niiden edistäminen on vastuullamme. Päätimme kuitenkin nostaa kaksi tavoitetta per vastuullisuuskärki, jotka kumpuavat selkeästi strategiastamme ja tukevat vastuullisuustyötämme.
Kuva näkyy koko ruudulla klikkaamalla sitä.
Vastuullisuus osana Weladon DNA:ta myös jatkossa
Vastuullisuustyö jatkuu huomioiden vastuullisuuden eri osa-alueet. Vaikka työtä vastuullisuuden eteen on jo tehty paljon, on vielä paljon tehtävää, jota haluamme tehdä yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa kansainvälisesti.
”Tavoitteenani on vahvistaa entisestään asemaamme Pohjoismaiden halutuimpana alustana merkitykselliselle asiantuntijuudelle sekä vastuullisena rakennusalan kulttuurin uudistajana arvojemme mukaisesti. Minulle on tärkeää olla edistämässä monimuotoisempaa ja paremmin voivaa rakennusalaa, joka on vetovoimainen laajasti, ja jossa työskentelevät ihmiset voivat hyvin. Näin edistämme jälleen tuottavuutta, kasvua ja teemme yhteiskunnallekin erinomaisen hyvää. ”, kertoo toimitusjohtaja Noora Haverinen.
Tämän vuoden vastuullisuuden kehitysteemoiksi on valittu vastuullisuuden kehittämisen ulottaminen kaikkiin Welado-konsernin yhtiöihin, Welado alustana –konseptin konkretisointi ja ympäristö- ja vastuullisuuspalveluiden sekä vastuullisuusraportoinnin jatkokehittäminen.
Kuva näkyy koko ruudulla klikkaamalla sitä.
Lisäksi olemme valinneet sisäisiä kehitysteemoja, joissa nousee esille esimerkiksi palkka-avoimuus, yksilöiden hyvinvoinnin reflektointitaitojen kehittäminen, weladolaisuuden säilyminen kasvussa sekä työpaikan esteettömyyden kehittäminen.
Vastuullisuus on sisäänkirjoitettu Weladon arvoihin nyt ja tulevaisuudessa. Weladon tarina pohjaa pitkälti vastuullisten arvojen päälle ja on osa yrityksen DNA:ta. Vastuullisuuteen kuuluu kuitenkin se, että työtä tehdään kohti tavoitteita ja välillä pysähdytään reflektoimaan jo tehtyä. Tämä raportti on yksi askel pitkässä vastuullisuustyön ketjussa.
Hyviä lukuhetkiä vastuullisuusraporttimme parissa!
Mikäli raportti ei näy yllä, on se katseltavissa täällä: Vastuullisuusraportti 2023.
Tarkemmin vastuullisuusteoistamme sekä vastuullisuuteen liittyvistä asiantuntijapalveluistamme kertoo Marleena Härkönen
marleena.harkonen@welado.fi, +358 400 614 166