-

Teollisuuspalveluiden harjoittelija Lilli Koivula

Teollisuuspalveluiden harjoittelija Lilli Koivula

Kaikesta tekniikasta kiinnostunut ja mutkittelevan polun kautta rakentamisen pariin löytänyt Lilli Koivula on keväällä 2025 valmistuva rakennusarkkitehtiopiskelija, jolla kaikki tekeminen liittyy hitsaukseen – tavalla tai toisella.

Miten asiantuntijuutesi on syntynyt?

Minua on aina kiinnostanut tekniikka ja käsillä tekeminen. Valmistuttuani puusepäksi verhoilin kalusteita, restauroin rakennuksilla ikkunoita ja ovia sekä asensin kalusteita. Kiersin asennusparini kanssa muutaman vuoden pankkeja, apteekkeja, sairaaloita ja loistoristelijöitä, kunnes meidät molemmat lomautettiin.

Lomautuksen ajaksi lähdin kuluttamaan aikaani TAKK:n ajoneuvoasentajan koulutukseen. Sieltä sujuvasti soluttauduin mekaanisen kunnossapidon puolelle, jossa pääsi oikeasti tekemään, eikä vain vierestä ihmettelemään.

Kesken koulun minut palkattiin kunnossapitoasentajaksi Linnavuoren Patrialle, jossa löysinkin itseni hitsaamasta suihkumoottorin osia. Kaikki materiaalit alumiinista titaaniin ja tulenkestäviin teräksiin tulivat tutuiksi, kuten myös äärimmäisyyksiin viety laatupolitiikka, standardit, tarkastusohjeet ja prosessiohjeistukset. Kaikella, mitä työkseni hitsasin sekä ammuttiin että lennettiin.

Patrian pestin jälkeen hitsasin venttiileitä ja panssarivaunujen runkoja, kunnes niistäkin tuntuivat loppuvan haasteet kesken, ja piti itse keksiä lisää. Perustin toiminimen vuonna 2006. Alihankintahitsausta, koneita ja laitteita, protoja, taidevirityksiä, prosessiputkistoja ja asennushitsausta tehtiin koko ajan laajentaen ja välissä osakeyhtiöksi muuttuen.

Alihankintayritykseni rinnalle perustin hitsauksen laatuun liittyvään konsultointiin (QA ja QC) keskittyvän yrityksen vuonna 2015. Konsultointiakin siis takana jo kohta vuosikymmen. Hetken olin kolmenkin yrityksen yrittäjänä ja myös puoli vuotta Skandinavian maajohtajan sijaisena saksalaisessa hitsauskoneita valmistavassa yrityksessä.

Hitsaustyöt ja raudan kanssa rähjääminen oli pakko lopettaa terveydellisistä syistä. Vuonna 2021 irtisanoin vuokrasopimuksen ja aloin tyhjentämään noin tuhannen neliömetrin hallitilaa. Työntekijöille löytyi uudet työpaikat ja alihankintahommille uudet tekijät. Halusin huolehtia ne itse samalla kun käsittelin omaa luopumisen tuskaani.

Nyt minulla on TAMKiin rakennusarkkitehdin opintoja takana kolme vuotta. Tuntuu, että nämä opinnot vetävät kivasti yhteen kiharaisen urapolkuni kiemurat, joita olen tähän päästäkseni kulkenut. Saan käyttää kaikkea olemassa olevaa osaamistani hyödyksi – myös taiteellisempia visioitani, vaikka luonnehdinkin itseni tiukan tekniseksi realistiksi.

Mikä sai sinut siirtymään töihin Weladolle?

Tiikeri ei pääse raidoistaan, eikä hitsari hitsaamisesta. Haapaniemen Hannu on istunut kanssani useamman kerran asiakkaan laatujärjestelmän auditoinnissa eri puolella pöytää. Hannu tiesi, että kaipaan opintoihin liittyen harjoittelupaikkaa, ja teollisuuden asiantuntijapalveluissa aloittaessaan hän ehdotti minulle harjoittelua Weladolla. Yritykseen tutustuttuani totesin, että nyt ensimmäistä kertaa taitaa arvot kohdata. Olen edelleen yrittäjä, ja tulen myös aina olemaan, mutta en halua olla sitä täysipäiväisesti.

Miten Welado alustana tukee sinulle merkityksellistä asiantuntijuutta?

Olen aina hitsannut tai viisastellut, kun joku toinen hitsaa. Rakennusarkkitehdin opinnot täydentävät monialaista osaamistani ja Welado tuntuu paikalta, jossa voin hyödyntää kaikkea olemassa olevaa asiantuntijuuttani.

Tällaisen osa-aikayrittäjän on hirvittävän vaikea löytää työpaikkaa, joka mahdollistaa myös yrittäjyyden. Olen kovin ilahtunut Weladon erilaisista kumppanuusmalleista, ja näistä saattaisi itsellekin löytyä jatkossa se oikea tapa tarjota omaa osaamistani Weladon asiakkaille.

Mitä tavoittelet saavuttavasi weladolaisena asiantuntijana?

Toivon, että Weladolla pääsen toteuttamaan myös omia rakennusalan kulttuurimuutokseen liittyviä ideoitani. Teollisuudesta tulleena olen ollut hämilläni joistain rakennusalalla vallitsevista käytännöistä. Toki itse tunnen parhaiten vain kapean teräsrakentamisen sektorin, mutta siinäkin on jo yksinään paljon tehostettavaa.

Esimerkiksi yhtenäisten piirustusmerkintöjen puuttuminen johtaa takuulla virheisiin niin tarjouslaskennassa kuin toteutuksessakin. Hämmentävää on myös epäyhtenäinen tapa tehdä oleellisia tarjousvaiheen dokumentteja, kuten kalustekaavioita, ikkunakaavioita ja niin edelleen. Ei ihme, että tuottavuus ei ole huipputasoa, kun tarpeellinen tieto on hajallaan eri lähteissä ja hankalasti löydettävissä. Puhumattakaan siitä, miten moneen kertaan samat asiat naputellaan projektin eri vaiheissa erilaisiin järjestelmiin.

Mikä on ollut mieleenpainuvin projektisi?

Eksoottisin hanke on ollut oman firmani projekti Dubaissa, jossa Burj Al Arabin keinosaarella olimme hitsaamassa katoksia. Osaamisen kannalta oleellisin oli Tampereen Rantatunnelihanke, jossa sprinklerijärjestelmän putkistot, jakotukit sekä puhallinkannakkeet ovat oman pajani suunnittelemia ja valmistamia.

Kaipaatko Lillin tai muiden teollisuuspalveluiden asiantuntijoiden osaamista? Ota yhteyttä:

lilli.koivula@welado.fi, 040 723 9099

hannu.haapaniemi@welado.fi, 050 462 6817