Täys Sata!
Uudet työkaverit virtaavat tasaisesti weladolaisille toimistoille – onneksi. Uudet henkilöt kertovat siitä, että voitamme uusia hankkeita ja voimme rekrytoida ihmisiä. Toisaalta uudet weladolaiset kertovat sitä, että ihmiset haluavat meille töihin ja weladolaisuus ”puree” alamme asiantuntijoihin. Tämä on signaali markkinoilta, että teemme ainakin jotain oikein ja toisaalta olemme kiinnostuneita kehittämään ja tekemään muutoksia kun epäkohtia havaitaan. Maailma ei ole tältäkään osin vielä valmis.
Matka noin kolmestakymmenestä asiantuntijasta jo yli sataan asiantuntijaan on ollut kaikkea, mitä vauhdikkaan kasvutarinan voisi kuvitellakin olevan: innostavaa ja intohimoista kehittämistä, upeita onnistumisia, työntäyteistä uurtamista, onnekasta arvailua, uskaliasta riskinottoa, kivuliaita kompastumisia - ja rehellisesti ottaen kaikkea siltä väliltä. Weladon alkutaipaleella, reilun kahden vuoden aikana on opittu hurjasti sekä ihmisinä että organisaationa.
Tällä hetkellä Weladolla työskentelee reilut 100 alamme asiantuntijaa ja upeaa ihmistä. He työskentelevät päivittäin turvallisen ja toimivan tulevaisuuden elinympäristön puolesta erilaisilla infrahankkeilla. Kesälomareissun ajomatkalla Suomea katsoo eritavalla, kun vastaan tulee ”omien asiantuntijoiden” hankkeita pitkin matkaa. Se on hienoa.
Varsinaisen projektityön lisäksi jokainen weladolainen kantaa kortensa kekoon myös hyvinvoivan, empaattisen ja tekijöilleen parhaan työyhteisön rakentamisessa päivittäin. Työyhteisöämme kuvataan usein lämminhenkiseksi ja perheenomaiseksi. Lisäksi työmoraali on uskomattoman korkealla weladolaisten keskuudessa. Tästä työyhteisöstämme olen toimitusjohtajana erityisen ylpeä. Tällä motivoituneella ja hyvinvoivalla työyhteisöllä, voimme palvella asiakkaitamme laadukkaasti.
Seuraavat kehityksen kohteet Weladolla tulevat olemaan muun muassa Suomen parhaiden esimiesten kehitys (Työkaari -hankkeen tavoite 2021 mennessä) ja sitä kautta työhyvinvoinnin kehittäminen aivan uudelle tasolle, nykyisten asiakkuuksien syventäminen, palvelukehitys, ja uusien markkinoiden tunnustelu niin ulkomailla kuin meille uusien infran omistajien parissa. Kiinnitämme huomiota siihen, että prosessimme ja toimintatapamme ovat sopivasti ohjaavia olematta liian rajoittavia. Lupaamme, että kehitymme jatkuvasti - rohkeasti kokeillen ja yrittäen, ehkä jopa rohkeammin kuin tähän mennessä. Selvää on, että hyvinvoivat ihmiset, niin weladolaiset kuin meille tärkeät yhteistyökumppanit ovat ja tulevat edelleen olemaan kaiken tekemisemme ytimessä. Pehmeisiin arvoihin perustuva strategia toimii meille.
Kiitos jokaiselle reidulle sadalle, jotka olette valinneet Weladon!
Terveisin Matti
Julkaisimme vastikään 100 henkilön kunniaksi Welado stoorin, joka kiteyttää hyvin miksi Welado on olemassa, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa. Stoorin löydät täältä.
Kommentit
Ei kommentteja