Rakkauskirjeeni rakennusalalle

Rakkaus on työmaakopilla kerrotuissa levottomissa vitseissä, jotka saavat mahan ja posket kipeiksi. Helteessä kopin edessä keskellä hiekkakenttää kertakäyttögrillillä grillatut makkarat. Se on vastaan tulevan työkoneen kuljettajan iloinen kädenheilautus. Hajonneen työkoneen kuljettajalle tuotu take away -kahvi tai termospullon musta ja jäähtynyt, jo kitkeröitynyt, mutta lämmöllä jaettu sumppi ilman maitoa.

Rakkaus on aamun ensimmäisissä auringonsäteissä hälvenevä usva ja käynnistyvä, laiskasti pitkiä jäseniään venyttelevä kaivinkone. Se on saumattomassa yhteydessä kuljettajansa käden jatkeena liikkuva kauha. Täydellisen sileäksi muotoiltu luiska. Graniittireunakivien virheettömän suora rivistö.

Rakkaus on upottavasta savesta yhteistyöllä pelastettu kuorma-auto tai kaivinkone. Tippuneen kaivinkoneen telan ujuttaminen takaisin paikoilleen, vaikka se veisi tunteja aikaa. Työkaverille näytetty harvan hammasrivistön paljastava hymy ja peukku. Se on vilpittömässä, innostuneessa kehussa, ”hyvä, juuri noin, näin se pitääkin tehdä”.

Rakkaus on hiekkakuopan polttavan kuumassa tuulessa keskellä kesää. Se on väsymättä jyskyttävässä ja täydellisen muotoista sepeliä sylkevässä murskaimessa, joka tuo mieleen höyryjunan. Se on ohi kulkevan kuorma-auton nostattamassa pölypilvessä. Auton lavaa lastaavassa pyöräkoneessa, jonka kauhaan mahtuisi henkilöauto.

Rakkaus on kaikkien suhteiden vääjäämätön hiljainen hetki, alkuhuuman katoaminen. Se on hiljainen taantuma, kuin sumuverho. Rakkaus on kasvojesi huolesta syventyneissä uurteissa, hiuksiesi vaivihkaa lisääntyneissä harmaissa. Autioitunut hiekkakuoppa ja yksinäisyydessä odottava lastaaja. Se on epävarmuudessa mieleen hiipuva epäilys: tapahtuuko seuraavaksi mitään?

Minä en aio sinua hylätä. Rakkaus on uteliaisuus ja toiveikkuus, vielä tästä noustaan ja koittaa parempi päivä. Jonain hetkenä koittaa jälleen aamu ja niittyä valaisevat aamuauringon säteet. Vielä jonain päivänä kävelen kanssasi louhepenkereelle katsomaan maisemia ja hymyilen.