Projektipäällikkö Miikka Virta
Projektipäällikkö Miikka Virta
Miikka Virta on työskennellyt Weladon tie- ja katuhankkeissa rakennuttajana ja valvojana tammikuusta 2021 lähtien. Pohjanmaan rannikkokaupungista Kaskisista käsin operoivan Miikan unelmatyömaa ei kuitenkaan sijaitse maalla vaan merellä vesiväylien rakentamisen parissa. Miikka työskentelee projekteilla både och eli niin suomeksi kuin rantaruotsiksi.
Miten asiantuntijuutesi on syntynyt?
Olen opiskellut talonrakennuspuolen insinööriksi ja tekun ajan työskentelin kesät talonrakennustyömailla. Olikin sattuman kauppaa, että viimeinen kesätyöni johdatti minut infran pariin eli rakennuttamis- ja valvontatoimeksiantoon Vaasa–Seinäjoki-rataosuuden sähköistyshankkeeseen.
Koulutus ei valmistanut kesätyöhön – saati 14-vuotiseen ammattiin – vaan ratapuolen opin seuraamalla ja kuuntelemalla Risto Nymanin opetuksia. Puhelias Risto toimi VASKIssa päävastuullisena valvojana, ja minä nuorena projekti-insinööriharjoittelijana imuroin häneltä oppia työmaakierroksilla. Se oli mentorointia parhaimmillaan, kun sai kehäketun perässä kulkea 90 kilometrin mittaisen hankkeen maastokäynneillä, nähdä ja oppia.
VASKIn valmistuttua pääsin Rovaniemi–Kemijärvi-radan sähköistyshankkeeseen. Sähköistyshankkeiden jälkeen siirryin radalta tieprojekteihin. Pidän tie- ja katu- ja siltahankkeiden suoraviivaisuudesta, niiden toteuttaminen kun onnistuu ilman ratahankkeille tyypillisiä liikennekatkoja ja loputonta työsuunnittelua.
Weladon liiveissä olen rakennuttanut ja valvonut muun muassa siltaprojektia Pietarsaaressa sekä Seinäjoen ja Lapuan välistä 30 miljoonan euron tiehanketta, joka valmistui syksyllä 2023.
Mikä on ydinosaamistasi?
Ydinosaamistani on projektipäällikkönä toimiminen infraprojekteissa, projektien kustannus- ja laadunvalvontatehtävät, urakoiden kilpailuttaminen sekä suunnittelunohjaus.
Rautatie-, tie- ja katurakennuttamisen lisäksi olen työskennellyt vesiväylä- ja satamarakentaminen parissa. Toimin vuoden väyläruoppausfirma Wasa Dredgingin projekti-insinöörinä Kokkolan meriväylähankkeessa. Hanke sisälsi muun muassa Kokkolan meriväylän syventämistä ja leventämistä, liikenteenohjauslaitteiden siirtämistä ja uusimista sekä sataman laajentamista ruoppausmassoilla.
Miksi olet töissä juuri Weladolla?
Pohjanmaalta puuttui paikallinen tierakennuttamisen asiantuntija, joten minulle oli markkinassa hyvä sauma. Aika nopeasti saimmekin Weladolle töitä, ja homma on toiminut mallikkaasti. Sain myös Saarenojan Villen houkuteltua weladolaiseksi.
Hienointa Weladossa on se, että täällä on töissä ihmisiä, ei projektinumeroita. Isommissa firmoissa asiantuntijoiden kollegiaalinen apu ei ole pyyteetöntä, vaan vastaamisen ohessa kysytään projektinumeroa, jotta auttamisestakin saa kirjattua tunnit ylös. Weladolaiset kohtaavat toisensa tittelistä riippumatta ihmisinä, ja apua saa aina.
Miten Welado alustana tukee sinulle merkityksellistä asiantuntijuutta?
Koen, että minulla on hyvät verkostot pohjalaisiin tilaajiin. Tunnen tilaajia niin Elyn, kaupunkien kuin kuntien puolelta. Merkityksellisyys syntyy siitä, että osaamiseni tunnetaan ja siihen luotetaan, eli töitä riittää ja hommat rokkaa. Se on palkitsevaa.
Mikä on ollut mieleenpainuvin tai mielekkäin projektisi?
Lähihistoriasta on jäänyt parhaiten mieleen vastavalmistunut Seinäjoki–Lapua-tie, jossa oli paljon muitakin weladolaisia mukana. Pääsin siihen projektipäälliköksi mentoroinnin kautta. Hankkeen projektipäällikkyys oli virkistävää ja mielekästä vaihtelua, vaikka toki hoidamme projektipäälliköiden tehtäviä myös projekti-insinöörien ja valvojien rooleissa. Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla vastaamme Ville Saarenojan kanssa omissa projekteissamme hyvin itsenäisesti valvojan, projekti-insinöörin ja projektipäällikön tehtävistä.
Keskustelemme roolituksista aktiivisesti ja avoimesti ELY-keskuksen ja Väyläviraston edustajien kanssa, jotta saisimme myös pohjalaista projektipäällikköosaamista paikallisille projekteillemme. Se olisi eduksi niin tilaajalle, meille tekijöille kuin työnantajayrityksillekin, että alalle saataisiin uusia, mitat täyttäviä projektipäälliköitä. Alalle onkin kehitetty hyviä ja tervetulleita mentorointimalleja, joiden avulla projekteihin yritetään saada mukaan uusia kasvoja.
Mitä tavoittelet saavuttavasi weladolaisena asiantuntijana?
Haluaisin saada meille vesiväylähankkeisiin liittyviä rakennuttamis- ja valvontatoimeksiantoja. Meri on elementtini, ja olen kaiken vapaa-ajan ja kesälomat killunut merellä jollain vempeleellä; veneellä, vesijetillä tai millä vaan, jolla merestä pääsee nauttimaan.
Miksi meri on sinulle tärkeä?
Olen jo kolmannen polven aktiivijäsen Kaskistenseudun vapaaehtoisessa meripelastusseurassa. Touko-marraskuun avovesikaudella päivystän muiden vapaaehtoisten kanssa vuoroviikoin, ja tarpeen vaatiessa lähdemme pelastusveneillä auttamaan vesillä liikkujia. Minulla on takana parikymmentä pelastuskeikkaa. Suurin osa on konerikkoja, jolloin kulkupeli hinataan avomereltä tai saaristosta satamaan, jossa koneongelman syytä on helpompi räknätä. Hälytykset tulevat Turun merivartioston keskuksen kautta, mutta vapaaehtoistoimintaahan tämä on. Järjestämme silloin tällöin varainkeruukampanjoita, joiden tuotoilla esimerkiksi huolletaan veneitä ja täytetään tankkeja.
Kaipaatko Miikkan tai infrarakennuttamisen tiimin osaamista? Ota yhteyttä Miikkaan tai infrarakennuttamisen liiketoimintaa vetävään Janne Lohelaan:
miikka.virta@welado.fi, +358 40 137 3400
janne.lohela@welado.fi, +358 40 705 2795