-

Palkka-avoimuus ei ole Excel-harjoitus vaan kulttuurin arvoratkaisu

Palkasta puhuminen herättää tunteita ja aiheuttaa vertailua. Ehkä juuri siksi sitä on niin pitkään vältelty. On siis selvää, että palkka-avoimuus tuo mukanaan keskustelua – välillä kipeääkin. Emme olekaan lähteneet tälle matkalle siksi, että se olisi helppo, vaan siksi, että se on oikein. Sekä oman arvomaailmamme, kulttuurimme ja henkilöstömme vuoksi, että koko alan kehittymisen edistämiseksi.

Työmme palkka-avoimuuden eteen alkoi keväällä 2024

Ennen vuotta 2024 weladolaisten palkat olivat pitkälti yksilöllisesti neuvoteltuja, mikä on alallamme varsin yleistä. Ensimmäinen askeleemme kohti palkka-avoimuutta oli luoda asiantuntijaluokat vaatimustasoineen ja niille palkkahaitarit. Julkaisimme nämä avoimesti.

"Alalla perinteisesti esimerkiksi työn hinnoittelussa käytetty SKOL-jaottelu ei täysin vastaa meidän ajatteluamme, joten loimme oman mallimme. Weladon malli perustuu vain yhteen kysymykseen: Mistä olemme valmiita maksamaan? Asiantuntijuudesta, kokemuksesta, töiden hankinnasta, työyhteisön huolehtimisesta, asiakaskokemuksesta, resurssivastuusta, talouden yhtälöiden ratkaisemisesta, uuden liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvattamisesta. Tätä kaikkea ei mitata pelkästään kokemusvuosina, mihin SKOL-kannustaa", Welado Groupin toimitusjohtaja Noora Haverinen kertoo.

Otetaan esimerkiksi kaksi 15 vuotta alalla työskennellyttä projektipäällikköä, joiden vastuulla on samanlaisia hankkeita. Mikäli he johtavat niitä yhtä tuloksellisesti (terve talous, henkilöstön hyvinvointi, asiakaskokemus), ansaitsevat he projektipäällikön asiantuntijuudestaan saman verran palkkaa. Mutta jos toinen on aktiivinen asiakkaiden suuntaan, hankkii töitä myös muille, huomaa palvelukehitysaihioita hankkeilta ja luo näin uutta liiketoimintaa – on hänelle mahdollisuus maksaa myös muusta kuin projektipäällikön asiantuntijuudesta.

Mutta miten on mahdollista kuvata läpinäkyvästi se, mistä ollaan valmiita maksamaan sekä asiantuntijuutena että muutoin?

"Tehtävä oli haastava, eikä työ ole vielä valmis. Näemme itsekin, että jatkokehitystä tarvitaan. Lähdimme kuitenkin liikkeelle siitä, että taulukon tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen ja viitata tuttuihin raameihin, kuten tyypillinen SKOL-luokka, tuntilaskutushinta ja -aste, ehkä myös projektinimike. Lisäksi aloimme rakentaa roolilisiä, kuten esihenkilötyön lisä, resurssi/liiketoimintavastuun lisä, joita on tarkoitus jatkaa", sanoo HR-päällikkö Hanna Kouri.

Löydät palkkahaitarimme täältä.

Konkreettisia tekoja

Alkuvuoden 2024 jälkeen olemme:

  • Lisänneet palkkahaitarit kaikkiin rekrytointi-ilmoituksiimme.
  • Julkaisseet esimerkkejä Woimakumppanuuden palkkiotasoista osana avoimuutta.
  • Ja viimeisimpänä – mutta ei vähäisimpänä – HR julkaisi koko organisaatiolle kattavan ja sensuroimattoman palkkatasa-arvoanalyysin.

Mitä palkkatasa-arvo data kertoo meille?

Sen lisäksi, että julkaistu analyysi antaa syvällisen katsauksen palkkatasoihimme, tuo se esiin myös kehityskohteet. Tässä muutamia poimintoja:

  • “Keskiarvo weladolainen” on 42,1-vuotias, tienaa 5 155 € kuukaudessa (ilman johtoa ja tukifunktioita) ja hänellä on yli 15 vuoden kokemus alalta.
  • Naisten keskipalkka on 82 % miesten keskipalkasta Welado Groupin Suomen toiminnoissa.
    • Suurimmat sukupuolten väliset palkkaerot löytyvät SKOL-ryhmistä 03 ja 05.
    • Naisia on organisaatiossamme 31 %, miehiä 69 %.
    • Naisten keski-ikä on seitsemän vuotta alempi kuin miesten.
    • Naisia on lukumäärällisesti enemmän uran alkuvaiheen SKOL-ryhmissä (04–06), kun taas miehistä suurempi osa sijoittuu kokeneempiin ryhmiin.

"Palkka-avoimuus ja tasa-arvotyö eivät ole projekteja, joilla on selkeä alku ja loppu. Ne ovat jatkuvaa kehittämistä ja keskustelua. Palkat eivät harmonisoidu hetkessä – mutta suunta on selvä ja työmme sen eteen on systemaattista", vakuuttavat Hanna ja Noora kuin yhdestä suusta.

Reiluus ja muutos ei synny hiljaisuudessa

Palkkatasa-arvoanalyysin julkaisemisen jälkeen olemme käyneet talon sisällä todennäköisesti historian vilkkaimmat palkkakeskustelut. Palkka on herkkä aihe, joka luonnollisesti kiinnostaa ja keskusteluttaa. Se herättää tunteita. Palkkakeskustelu puolestaan on olennainen osa avointa yrityskulttuuria.

"Emme pelkää näitä keskusteluja. Emme myöskään pelkää niitä epäkohtia, joita keskustelun kautta nousee esiin. Ne ovat tervetulleita ja tarpeellisia, sillä niiden kautta opimme ja kehitymme", Noora sanoo.

Uusi YTN suunnittelu- ja konsulttialan TES-ratkaisu julkaistiin sopivasti huhtikuussa 2025. Weladon työnantajaerät tullaan seuraavina vuosina käyttämään palkkatasa-arvon edistämiseen. Liiketoiminnat käyvät paraikaa palkkataulukoita henkilö henkilöltä läpi, ja pystymme tekemään seuraavat parannukset jo toukokuussa 2025.

Palkka-avoimuus on pitkäjänteistä kehitystyötä

"Tänä vuonna palkkakartoitus piti tehdä SKOL-luokittain, mikä ei vastaa palkkahaitareitamme. Kannustamme weladolaisia päivittämään koulutus- ja kokemustietonsa HR-järjestelmäämme ja olemme kehittämässä järjestelmän henkilötietoihin kategoriaa asiantuntijaluokalle, jotta ensi vuonna voimme tehdä palkkatasa-arvoanalyysin entistä tarkemmin", Hanna kertoo käynnissä olevasta kehitystyöstä. 

Palkka-avoimuuden tie ei ole valmis, mutta sen perustat on tampattu päättäväisesti – rohkean avoimesti ja empaattisesti. Jotta voimme olla jatkossakin tekijöillemme paras.

Haluatko tutustua tarkemmin arvopohjaiseen organisaatioomme. Lue, miten arvomme ohjaavat arjen työtämme. Nooran kanssa voi myös keskustella palkka-avoimuuden eteen tekemästämme työstä.

Noora Haverinen

040 760 6551

etunimi.sukunimi@welado.fi