Kokkola Areena: Weladon kiinteistörakennuttajat valvovat tilaajan etua Kokkolan suurimmassa investoinnissa
Kokkolaan rakentuu monipuolisesti liikkujia ja urheilijoita palveleva urheilukeskus, Kokkola Areena. Urheilupuiston sydän on arkkitehtuurinen innovaatio eli hybridiareena, jossa sisäpalloareenan toinen ulkoseinä muodostaa jalkapallokentän pääkatsomon. Hankkeen pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä ja kokonaisuus Kokkolan suurin investointi ikinä, 74,9 miljoonaa euroa. Hankkeessa tilaajan edunvalvojina toimivat weladolaiset valvojat.
Kokkola Areena on Keski-Pohjanmaan ensimmäinen allianssimallilla rakennettava kohde. Allianssi on hankkeen omistajalle ja siinä toimiville uusi ja erilainen tapa toimia, ja siksi myös aiheuttanut hämmennystä ja aprikointia, tuottaako malli laadukasta lopputulosta ja millaisin kustannuksiin.
”Meillä oli selkeä tarve saada ulkopuolista valvontaa niin allianssimallin toimivuudelle kuin rakennusteknisille ratkaisuillekin. Samoin rakentaminen vaatii tilaajan edusta huolehtivat valvojat. Weladolaiset Heikki Loukusa ja Aaro Kemppainen toimivat näissä rooleissa. He liittyivät tiimiin jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset tekniset piirustukset saapuivat”, kertoo Kokkolan Urheilupuiston toimitusjohtaja Timo Sivula.
Kilpailutuksen aikana Sivula perehtyi konsulttien ansioluetteloihin. Osaamisen ja kokemuksen lisäksi olennaisessa osassa oli weladolaisten riippumattomuus allianssin muista toimijoista, mikä herättää luottamusta myös rakennushankkeen tilaajan eli Kokkolan kaupungin päättäjissä.
”Vakuutuin Heikki Loukusan ja Aaro Kemppaisen osaamisesta ja sain selkeän kuvan, millaista kokemusta heillä on. Tilaajalle on myös hyvin tärkeää, että rakennuttajakonsulttimme ovat allianssista riippumattomia. Allianssi ei maksa heidän työstään vaan työn maksaa Urheilupuisto Oy, mikä herättää myös kaupungin päättäjissä luottamusta. Weladon asiantuntijat ovat korvaamattoman tärkeitä niin Kokkolan urheilupuiston hankkeelle kuin minulle sen johtajana”, Sivula toteaa.
Weladon rakennustekniikan asiantuntijat antavat selkeitä vaihtoehtoja päätösten tueksi
Urheilupuistoon rakennetaan jalkapallokentän ja sisäpallohallin yhdistävä hybridiareena ja uusi harjoitusjäähalli. Näiden lisäksi vanha jäähalli saneerataan. Hybridiareenaan rakennetaan sekä jalkapallokentän että sisäpalloareenan käyttäjiä palvelevat sosiaalitilat ja ravintolat, mikä näkyy säästönä rakennuskustannuksissa.
”Weladolaiset Heikki ja Aaro ovat allianssissa minun lähin turvani ja tukeni. En ole rakennustekniikan osaaja vaan liiketoimintajohtaja, joten he selventävät minulle rakennusteknisiä yksityiskohtia ja antavat selkeitä vaihtoehtoja, joiden perusteella yhdessä teemme päätöksiä. Varmistan weladolaisilta kaiken, mihin oma kompetenssini ei riitä”, Timo Sivula kertoo.
Heikki Loukusan asiantuntemus on talotekniikasta: lämpö, vesi, ilma ja automaatio. Aaro Kemppainen on rakennustekniikan asiantuntija. Hän huolehtii, että suunnitelmat ovat toteutuskelpoisia ja niin selkeitä, että lopputulos on piirustusten mukainen.
”Rakentamiseen menee miljoonia, ja silloin on tärkeää tiedostaa riskit ja ennakoimalla estää virheet. Kokenut ja neutraalina osapuolena hankkeessa toimiva rakennuttamisen asiantuntija huolehtii siitäkin, että rakennus on huollettavissa koko elinkaarensa ajan. Heidän katseensa siintää pidemmälle kuin maallikoilla”, Timo Sivula kertoo.
Allianssimalli lisää luottamusta, suunnitelmat valmistuvat ajoissa ja budjetit alittuvat
Hanke toteutetaan seitsemässä vaiheessa, joista ensimmäiset suunnitteluvaiheet ovat valmiit ja rakentaminen päässee vauhtiin syksyllä 2023.
”Intohimoa ja kunnianhimoa meillä riittää. Kokemus allianssityöskentelystä on hyvä, sillä sen avulla olemme saaneet valtavasti etuja ja välttäneet hukkatyötä. Allianssimalli pakottaa ihmiset saman pöydän ääreen katsomaan toisiaan silmiin ja luottamaan toisiinsa, mikä vahvistaa yhteistä tekemistä. Perinteiset rakentamisen mallit tuntuvat pikemminkin luovan epäluottamusta”, Sivula sanoo.
Sivulan mukaan rakentamisen kulttuurissa on paljon muutettavaa, ja hän arvostaa Weladon tavoitetta tuoda alalle inhimillisempiä arvoja ja yhdessä tekemisen kulttuuria.
”Voittajan tiimissä työskentely on helppoa, kun kaikki sen jäsenet ovat osaavia. Olen vetänyt erilaisia projekteja 90-luvun puolivälistä lähtien ja voin kirkkain silmin sanoa, että allianssitiimimme on poikkeuksellisen hyvä. Meillä on hyvä yhteishenki, meillä nauretaan paljon, suunnitelmat valmistuvat ajoissa ja budjetit on tähän asti alitettu. Aaro ja Heikki istuvat tiimiimme täydellisesti, sillä heillä on sama asenne ja tapa suhtautua työhän: kivenkovia asiantuntijoita, mutta aina pilke silmäkulmassa. Arvostan allianssiporukkaamme”, Sivula sanoo.
Areenan rakentaminen kestää 2,5 vuotta ja tavoitteena on juhlia jalkapallokentän ja areenan avajaisia vuonna 2025.
”Weladolaiset ottavat minut hyvin huomioon ja soittelemme useamman kerran viikossa. Pysyn briiffien ansiosta hyvin ajan tasalla teknisistä detaljeista ja minulla on tunne, että valvojat todellakin ajavat asiakkaansa eli meidän etuamme organisaatiossa. Ennakkokäsitys vastaan vänkäävistä valvojista ei onneksi pitänyt paikkaansa”, Timo Sivula naurahtaa.
Kokkola Areenaan ja sen palveluihin pääset tutustumaan täällä.
Kaipaatko lisätietoja kiinteistörakennuttamisen palveluistamme tai allianssihankkeista? Ota yhteyttä Juhaan!
Juha Tantarimäki, juha.tantarimäki@welado.fi, +358 50 591 8319