Unelmien toteuttamista työssä vai päivittäistä puurtamista?
Työterveyslaitoksen julkaiseman tutkimuksen mukaan työn tuunaaminen voi vaikuttaa positiivisesti työntekijän terveyteen, sillä tuunaaminen vahvistaa usein työssä olevia myönteisiä voimavaroja ja työn imun kokemista. Onkin tärkeää, että yrityksen politiikat ja käytännöt kannustavat ja mahdollistavat työntekijöitä säätelemään ja parantamaan niitä työnsä osa-alueita, joita he itse pitävät tärkeinä ja välttämättöminä. Psykologisen hyvinvoinnin lisäksi tämä voi auttaa työntekijöitä säilyttämään terveytensä. Lue lisää Hanna Kourin ajatuksia työn tuunaamisesta.
Turvallisen hankkeen säännöt
Infra-alan yhteisperehdytyksen paneelikeskustelussa syntyi kolme ideaa, miten alan kulttuuria ja toimintatapoja voisi muuttaa vielä paremmin hyvinvointia ja työssä viihtymistä tukevaksi. Listalla ykkösenä oli varmistaa, että projektit ovat turvallisia ympäristöjä kaikille. Olemme nyt yhdessä weladolaisten kanssa luoneet säännöt esimerkiksi projektitoimistolla ja työmaalla läpikäytäviksi ja esille laitettaviksi.
Turvallisuusasiantuntija Marlene Ilveskoski-Heinämaa
Millaisella koulutuksella pääsee turvallisuusasiantuntijaksi ja millaisia työpäivät ovat? Sara haastatteli äitiään Marlenea uratarinaan.
Erilaisia tapoja olla osa Weladoa
Miten mukaudumme yksilöiden erilaisiin toiveisiin ja tarpeisiin työn tekemisen suhteen, ja varmistamme silti asiakkaalle osaavan tiimin ja aina helpon projektin? Tätä olemme pohtineet ja pohdintojen tuloksena kehittäneet Welado alustana -konseptiamme, eli erilaisia tapoja olla osa meitä.
Rakkauskirjeeni rakennusalalle
Miltä rakkaus työtä kohtaan tuntuu? Millaisissa hetkissä sen aistii, kun rakkauden kohde on rakentaminen? Lue Anne-Mari Sinikallion rakkaudentunnustus rakennusalalle.
Weladon organisaatiokulttuurin menestysresepti
"Keväällä 2024 tutkin Weladon organisaatiokulttuuria osana opinnäytetyötäni. Tutkimuksessa perehdyttiin kulttuurin kulmakiviin ja siihen, kuinka nämä kulmakivet saadaan säilymään yrityksen kasvaessa. Tutkimuksen ja organisaatiokulttuurin teoreettisen viitekehyksen pohjalta loin Weladolle toimenpidesuunnitelman, jonka avulla Weladon organisaatiokulttuurin säilymistä voidaan tukea." Lue lisää Isaela Kautin tutkimuksesta ja weladolaisuudesta organisaatiokulttuurina.
Infra-alan uudistus: Yhteistyö, ymmärrys ja avoin viestintä avaimina menestykseen
Infra-alan toimijoiden parempi keskinäinen ymmärrys sekä halu tarttua yhdessä alan kehitystarpeisiin vievät alaa eteenpäin
Teollisuuspalveluiden harjoittelija Lilli Koivula
"Olen aina hitsannut tai viisastellut, kun joku toinen hitsaa. Rakennusarkkitehdin opinnot täydentävät monialaista osaamistani ja Welado tuntuu paikalta, jossa voin hyödyntää kaikkea olemassa olevaa asiantuntijuuttani. Toivon, että Weladolla pääsen toteuttamaan myös omia rakennusalan kulttuurimuutokseen liittyviä ideoitani." Lue Lillin komean urapolun mutkista!
Johtamisen inhimillisyys hukassa rakennusalalla?
Rakennusalalta ei johtamisesta löydy inhimillisyyttä. Tässä kärjistettynä väite, johon keväällä törmäsin. Mutta onko todellisuus kuitenkaan näin mustavalkoinen? Weladolla olen saanut mahdollisuuden toimia yrityksessä, jossa halutaan ravistella tämän perinteisen alan käsityksiä ja näkemyksiä työnteosta. Lue lisää!
Projektipäällikkö Ville Saarenoja
Weladolainen projektipäällikkö Ville Saarenoja rakennuttaa ja valvoo Etelä-Pohjanmaalla rakennettavia infrahankkeita. Villellä on myös ammatillisen opettajan pätevyys, joka on johdattanut hänet luennoimaan rakennuttamisen saloista Oulun yliopistoon. Seinäjokisen Villen rima on kaikessa korkealla, ja miehen työhuoneesta löytyykin toimiston järein nitoja, paksuin tussi ja terävin teippileikkuri. Tutustu Villen uratarinaan!
Projektipäällikkö Miikka Virta
Miikka Virta on työskennellyt Weladon tie- ja katuhankkeissa rakennuttajana ja valvojana tammikuusta 2021 lähtien. Pohjanmaan rannikkokaupungista Kaskisista käsin operoivan Miikan unelmatyömaa ei kuitenkaan sijaitse maalla vaan merellä vesiväylien rakentamisen parissa. Miikka työskentelee projekteilla både och eli niin suomeksi kuin rantaruotsiksi. Lue lisää!
Weladon vastuullisuusraportti 2023
Weladon ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu. Weladon arvoihin on vahvasti sisäänkirjoitettu vastuullisuus ja nyt vastuullisuusraportin avulla avaamme tarkemmin, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Milloin PJP on rakennushankkeen tilaajalle kannattava valinta?
”PJP on erinomainen toimintamalli silloin, kun kyseessä on monimutkainen ja/tai aikataulultaan haastava hanke, jota ei ole etukäteen suunniteltu valmiiksi syystä tai toisesta. Hankkeen haastavuus voi johtua monesta eri asiasta: Se voi olla teknisesti monimutkainen tai hankkeessa on useita eri osa-alueita, jotka täytyy yhdistää”, kuvailee Weladon kiinteistö- ja teollisuusrakennuttamisen liiketoimintaa johtava Juhani Karppelin.
Projekti-insinööri Aliina Jantunen
Kun on lapsesta saakka viihtynyt rakennustyömailla, on rakennustekniikka jo syvällä selkäytimessä. Näin on Aliina Jantusella, toisen polven rakentamisen asiantuntijalla, joka työskentelee Weladolla kiinteistörakennuttamisen projekti-insinöörinä. Lue lisää Aliinan osaamisesta.
Rakennusalan yhteinen perehdytyspäivä infra-alan tulevaisuuden ammattilaisille
Seitsemän infra-alan yritystä on lyönyt parhaat ideansa yhteen ja opastaa keväällä aloittavat työntekijänsä yhteisvoimin rakennusalaan ja sen tarjoamiin työtehtäviin 29.5.2024.