-

Kunnianhimoista kasvua ja kehitystä - miksi?

0 kommenttia

Useampi henkilö on kysynyt minulta lähiaikoina, miksi Welado kasvaa ja kehittyy niin voimakkaasti. Toisinaan kysymyksessä on kuulunut huolta tulevasta, toisinaan innostusta ja ylpeyttä. Kasvu- ja kehitysstrategiamme ymmärtämiseksi täytyy ensin ymmärtää Weladon pitkän ajan tavoitteet. Näin minä sen kehitysjohtajan vinkkelistä tiivistäisin:

Olemme luoneet yhdessä nyt reilun kahden vuoden ajan perustaa yritykselle, jonka toimintatapojen, arvojen ja kulttuurin toivomme kantavan weladolaisia ja weladolaisuutta vielä 20 vuoden päästäkin.

Kehitämme paraikaa weladolaista toimintatapaa, jonka nojalla weladolaiset haastavat 30 vuoden päästä yhä useampaa alaa, yhä useammassa maassa, kehittymään ihmiskeskeisellä ja pehmeisiin arvoihin perustuvilla keinoilla.

Panostamme jatkuvaan kehitykseen, jotta asiakkaamme saavat vielä 50 vuoden päästäkin weladolaisilta aina entistä parempia ja monipuolisempia palveluratkaisuja, ja että ihmiset ja yritykset saavat tuloksena turvallisempia, tuottavampia ja toimivampia tulevaisuuden elinympäristöjä.

Kasvusuunnitelmamme, kuten weladolaisen toimintatavan taustalla muutoinkin, on ajatus ihmiskeskeisyydestä ja yhteisestä hyvästä. Kasvuinvestointiemme ehtona on, että meillä pitää olla varaa investoida samanaikaisesti ihmisiimme ja jatkuvaan kehitykseen muutoin. Emme kasva henkilöstömme tai kenenkään hyvinvoinnin kustannuksella, emme myöskään tuottavuuden  tai palvelulaadun kustannuksella.  Aidosti kuitenkin uskomme, että Weladon kasvu ja kehitys ovat kokonaisuudessaan kaikkien yhteinen etu; asiakkaidemme, työntekijöidemme, omistajiemme ja yhteiskunnan etu.

Annanpas muutaman perustelun:

Lisäämällä liiketoimintoja ja asiantuntijuusaloja, voimme tarjota asiakkaillemme yhä laaja-alaisempia ratkaisuja. Toisaalta laajempi liiketoimintaskaala mahdollistaa asiantuntijoillemme esimerikiksi monipuolisemman horisontaalisen urakehityksen: kansainvälisiä jaksoja, työnkiertoa eri liiketoiminnoissa, uusien asiantuntijuusalojen kokeiluja ja mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan.

Weladon hartioiden leventäminen luo sekä yritykselle että yksittäisille weladolaisille turvaa. Markkinoiden aallokko ei horjuta isompaa Welado-paattia yhtä herkästi kuin pienempää. Suurempi yhtiö tarkoittaa vakauden myötä myös isompaa riskinottomahdollisuutta. Sen seurauksena voimme kokeilla rohkeammin ja epäonnistuakin useammin. Tämä puolestaan luo meille loistavan ja kasvavan mahdollisuuden innovatiivisuuteen ja omaan kehitykseen, jotka edelleen johtavat parempiin palveluratkaisuihin ja koko alamme kehitykseen.

Suurempana toimijana kestämme myös sisäisiä kompastuksia enemmän, ilman että niiden vaikutukset näkyvät ulospäin. Voimme esimerkiksi tukea ja kannatella aivan eri lailla ihmisiä heidän elämänsä huonoinakin hetkinä sadan hengen yhtiönä kuin pienempänä toimijana. Kasvu mahdollistaa sen, että tekijöidemme henkilökohtainen elämä ja Welado-polku kulkevat isotkin  kuopat käsikädessä – vuorotellen toisiaan vetäen. Kasvu mahdollistaa, että voimme olla tekijöillemme entistä turvallisempi ja parempi työnantaja.

Mitä aggressiivisuuteen tulee: tavoitteemme ovat nousseet markkinaimun seurauksena.  Helmikuussa 2019 nostimme liikevaihtotavoitettamme ylöspäin, kun weladolainen toimintatapa alkoi purra markkinoilla kovempaa kuin odotimme. Saimme töitä enemmän kuin olimme ennakoineet. Toisaalta Weladolle haki enemmän loistavia osaajia kuin olimme uskaltaneet ennustaa. Niinpä tulimme päätelmään, että liikevaihtotavoitteita tulee nostaa kysyntään vastaamaan. Tulostavoitteeseen emme koskeneet. Se on ollut alusta alkaen ja on edelleen maltillinen 10%, jotta ”rahaa jää myös elämiseen”.

Tavoittelemme siis ensisijaisesti jotain muuta kuin isoa yritystä itseisarvona. Olemme kasvattamassa ja kehittämässä Weladoa, jonka perinnöstä voimme olla ylpeitä siirtäessämme sitä seuraaville sukupolville hamassa tulevaisuudessa. Tuossa vaiheessa haluamme voida sanoa, että Welado on merkittävä vaikuttaja kansainvälisillä markkinoilla ja ainakin rakennuttamisen kansainvälinen laatubrändi. Ja että tarjoamme maailmanlaajuisesti ihmisille paitsi työpaikkoja, myös työperheitä.

Sitä paitsi, parasta konsulttifirman kasvussa on, että kasvu tarkoittaa väistämättä lisää työkavereita. Ja työyhteisön laajeneminen tässä ainakin minusta on parasta.

 

t. Noora

 

Noora Haverinen toimii Weladolla kehitysjohtajana, ja vastaa muun muassa weladolaisen toimintatavan jatkuvasta kehittämisestä ja tukipalveluista. Haverinen on tuotantotalouden diplomi-insinööri, jolla on aiempaa taustaa muun muassa hanke- ja kiinteistökehitysprojektien vedosta, ympäristöhankkeiden läpiviennistä, asiakasratkaisumyynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä.


Kommentit

Ei kommentteja