Ajankohtainen

Avoin tieto vähentää turhaa työtä

16.11.2017

Ärsyttävät sähköpostiketjut ja harvoin ajan tasalla olevat Excel-taulukot jäävät historiaan. Welado päivittää digitaalisen työympäristönsä rohkeasti avoimemmaksi ja yksinkertaisemmaksi.

"30 vuotta sitten kova sana olivat piirtoheitinkalvot ja sitten siirryttiin Powerpoint-aikaan, jota on eletty tähän saakka. Nyt Weladossa siirrytään eteenpäin. Exceleiden ja Word-dokumenttien sijaan luodaan tietovirtoja, joita on helppo jakaa. Voidaan palata järkevään sähköpostin käyttöön", aluepäällikkö Kimmo Laatunen sanoo.

Sharefile mahdollistaa helpon ja turvallisen tiedostojen jakamisen Weladossa jo nyt, mutta tietovirrat pysyvät entistä paremmin ajan tasalla kun käyttöön tulevat uusimmat Microsoftin Office-sovellukset. Sway-esitysgrafiikkaohjelma on jo Weladon johtoryhmän käytössä. Toimitusjohtaja Matti Tervonen lähti kärkimieheksi ja ryhtyi tekemään kuukausiraporttinsa uudella tavalla. Hän  tekee esityksen Swaylla ja pitää Skypen välityksellä kuukausi-infon. Skypestä tallenne jaellaan Yammerin kautta ja lisäksi se myös säilyy Swayssa. Kokemukset ovat olleet hyviä.

"Microsoft Teamsin myötä siirrytään tavallaan takaisin työpöytänäkymään, mutta jokainen voi räätälöidä näkymästä itselleen sopivan ja voi seurata niitä tietovirtoja, jotka ovat hänelle tärkeitä", Laatunen kuvailee.

Uusien sovellusten etuihin lukeutuu päätelaiteriippumattomuus. Työntekijät voivat seurata tietovirtoja haluamillaan päätelaitteilla.

"Tässä saadaan vapaus käyttää sellaisia päätelaitteita, joita työntekijät luontevasti käyttävät. Käsiä ei sidota kokeilemisen ja kehittämisen suhteen."

Tietoa ei myöskään tarvitse jatkuvasti kerätä entiseen tapaan ja projekteissa raportoidaan jatkossa vain todella isoista asioista. Tilannekuva päivittyy kaikilla reaaliaikaisesti.

Uutena firmana Welado saattoi lähteä suunnittelemaan toimintajärjestelmiään rohkeasti. Vanhat polkuriippuvuudet eivät ole olleet hidastamassa kehitystyötä. Yhteistyökumppaneiksi työhön löytyi Decens, joka tarjoaa ylläpitopalvelut. Lisäksi uusimpiin sovelluksiin tulee käyttäjätukea Siniseltä Meteoriitilta.

"Meillä on yksi iso ja yksi pienempi projekti, joissa uudet välineet pilotoidaan. Perusopetus näiden käyttöön tulee siis työn ohella. Jonkin verran panostusta vaaditaan jokaiselta ja kyllähän tämä vaatii tiettyä opettelemista koko ajan kuten muiden vähän väliä päivittyvien ohjelmistojen kanssa", Laatunen kertoo.

Laatunen havainnollistaa prosessien muutosta huomauttamalla, että työn ulkopuolisessa arjessa lähes kaikilla on jo käytössä erilaisia sosiaalisen median sovelluksia. Facebookin, Whatsappin ja vastaavien avulla voi esimerkiksi helposti viestiä harrastusryhmän kanssa ja pysyy jatkuvasti ajantasalla siitä, mitä tapahtuu.

Nyt Welado tuo vastaavia työkaluja myös työpaikalle.

Laatusen mukaan uusien työkalujen käyttö on helppo omaksua, sillä käytettävyys on ohjelmistoissa tätä nykyä todella hyvä. Siinä on Microsoft kulkenut pitkän tien.

"Parasta tässä on se, että työkalut nyt oikeasti yksinkertaistuvat, eikä meillä olla enää paikkariippuvaisia, kun asioista päätetään. Weladon arvojen mukainen avoimuus toteutuu oikeasti."

Kaikki ajankohtaiset

04.12.2019

Kesä Weladolla – vastuuta, kehitysprojekteja ja toisista välittämistä 

12.11.2019

Kunnianhimoista kasvua ja kehitystä - miksi?

22.10.2019

Happy Leadership!

09.10.2019

Täys Sata!

08.10.2019

Tunnelbana till Arenastaden

13.09.2019

Nu har vi vårat första stora svenska projekt i hamn!

20.08.2019

Historical moment for all in Estonian railways

28.06.2019

Sovi lounastreffit ja tule tutustumaan Weladoon!

18.06.2019

”Tämä on toisaalta menneisyyden ala, mutta samalla myös tulevaisuuden alaa.”

13.06.2019

Tietämys avaa ovia, mutta kaikessa ei tarvitse olla ammattilainen

12.06.2019

"Ole rohkea!"

11.06.2019

"Koita imeä mahdollisimman hyvin tietoa itseesi ja pidä hauskaa!"

15.03.2019

Welado goes Sverige

09.01.2019

Weladon kesätyöntekijöiden haku alkaa N-Y-T, nyt!

16.10.2018

Tilat ohjaavat avoimempaan, rohkeampaan ja empaattisempaan tekemiseen

25.09.2018

Pimenevät illat, liikenneturvallisuus ja inhimilliset tekijät

11.09.2018

Kesätyöntekijät, kaikkien onni

26.06.2018

Oletko seuraava #Wopiskelijamme?

21.06.2018

Onnea yksivuotias Welado!

19.06.2018

Yhdessä rakentuu enemmän - Meidän weladolainen strategia

17.05.2018

Äiskän toimistolla on kivaa ja siellä syödään herkkuja

27.04.2018

Weladolle tulo oli kuin kotiin tulisi

04.04.2018

Ympäristöön panostaminen kannattaa – myös taloudellisesti

16.02.2018

Welado johtaa radanpidon raamatun TUROn päivittämistä

09.02.2018

#Wopiskelijoiden Rata2018 -messut

18.01.2018

Rata2018 - Welado tulee kaapista

16.11.2017

Avoin tieto vähentää turhaa työtä

25.10.2017

On helppo olla hyvä kun toimistolla on kotoisaa

13.09.2017

Ihanaa digiä, ihan diginä!

22.06.2017

Proxion konserni vahvistaa ydintoimintojaan - Rakennuttamisen palvelut siirretään riippumattomalle Welado Oy:lle